Tummien perhosten koti kertoo traagisen lapsuuskokemuksen ahdistamasta Juhanista, joka päätyy kuuden vuoden sijaiskoti- ja laitoskierteen jälkeen Saaressa sijaitsevaan poikakotiin. Saarella vallitsevat omat lakinsa ja sääntönsä, jotka on laatinut ja joita soveltaa kovalla kädellä Olavi Harjula. Seitsemän pojan ja Harjulan lisäksi Saaressa asuu vain Harjulan vaimo ja pariskunnan kaksi tytärtä sekä Tyyne, joka huolehtii Saaren eläimistä ja ruokahuollosta. Saaren eristäytynyt yhteisö on kuin oma kokonainen maailmansa.

Elokuva pakottaa katsojan kysymään itseltään, kuinka kauan ihmisen tarvitsee maksaa menneisyyden teoistaan? Milloin voi antaa itselleen anteeksi ja vapautua? Vai voiko milloinkaan? Ja pitääkö maksaa myös muista kuin omista teoistaan?

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka voi lannistaa. Ja niitä joita ei voi. Ei koskaan.
(Film Town)
_________________


Tämäkin oli niitä elokuvia, jotka tahdoin ehdottomasti nähdä, mutta kuten yleensä tuppaa käymään, jäin odottamaan dvd-julkaisua. Elokuva jätti sanattoman olon. Se on yksinkertaisesti itse nähtävä ja koettava.

Kaikki lapsiin kohdistuva laiminlyönti sekä väkivalta ei voi olla tulematta kahden pienen lapsen äitiä kohti. Ja lapsuuden traumoja päähenkilö Juhani elokuvassa käsittelee samalla kun yrittää tulla toimeen saaren oloissa. Vaikka teemat ovat hyvin synkkiä, päälimmäiseksi jää kuitenkin sinnikkyys, rohkeus, toivo sekä irtipäästämisen mahdollisuus.

Kovin herkille elokuvaa en suosittelisi, mukaan mahtuu monta kuolemaa. Minusta elokuvan karmein kohtaus oli se, kun Juhanin masentunut (?) äiti tappoi perheen vauvan jättämällä hänet lampeen hukkumaan. Elokuva ei sievistele asioita, tämän kaltaisen leffan varmaan tuleekin olla ruman rehellinen. Elämänkohtalot eivät ole aina kauniita, mutta jokaisella on valinnan mahdollisuus, jäädäkö kiinni katkeruuteen vai suunnatako kohta uutta tulevaisuutta.        10