Ruotsalainen arkeologi Louise Cantor lähtee kaivauksiltaan Kreikasta Ruotsiin luennoimaan ja tapaamaan poikaansa Henrikiä. Tukholmaan päästyään hän löytää Henrikin kuolleena. Kaikki merkit viittaavat itsemurhaan, mutta Louise on varma, että hänen poikansa on murhattu. Yhdessä entisen miehensä ja Henrikin isän Aronin kanssa Louise yrittää ottaa selvää poikansa elämän viimeisistä vaiheista. Vastausten etsintä vie hänet pitkälle matkalle Etelä-Australian takamaille, salaiseen asuntoon Barcelonassa ja aids-klinikalle Mosambikiin.

Mitä syvemmälle Louise kulkee, sitä läpitunkemattomammalta arvoitus tuntuu. Onko Henrik pyyhkäisty pois tieltä, koska hän on estänyt kyynistä oman edun tavoittelijaa hyötymästä Afrikan aids-kriisistä? Oliko Henrik itsekään viaton? Miksi hän halusi niin kiihkeästi saada selville, mitä tapahtui murhatun presidentti Kennedyn aivoille?

Wallander-dekkareillaan Suomen suosituimmaksi ulkomaiseksi kirjailijaksi noussut Mankell kirjoittaa yhteiskunnallisesti ja moraalisesti kantaa ottavia romaaneja ja puhuu väsymättä oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen vastuun puolesta.

***

Sain kirjan jokunen kuukausi takaperin enkä enää malttanut romaania"säästellä". Mankell tarjoili -jälleen kerran- unohtumattoman lukuelämyksen, joka ei ollut kuitenkaan kovin miellyttävä. Kuten kansiteksti kertoo ja todettu on, Mankell kirjoittaa yhteiskunnallisesti kantaa ottavia kirjoja, joissa fiktiivisyyteen piilotettu totuus ei anna ihmisestä kovin imartelevaa kuvaa. Ja juuri se on yksi syy, miksi Mankellista niin kovin pidän, hän on rehellinen eikä anna toivoa, johon ei itse usko. Yksi syy "mankellfaniuteeni" on tekstin yksinkertainen kauneus, kerronnassa ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Ja toisaalta syy "wallanderfaniuteeni" nostettakoon esiin; Wallander-sarjassa on samaa tinkimättömyyttä kuin näissä Mankellin myöhemmissä kirjoissa, mutta niitä hiukan pehmittää harmaa huumori. Kennedyn aivoissa lukijaa ei missään vaiheessa hymyilytä, päinvastoin. Silti kirja kokonaisuudessa ja moniulotteisen loppunsa puolesta on yksi parhaimpia koskaan lukemistani kirjoista.

Jälkisanoista: "Ihmiset ovat harvoin sellaisia, millaiseksi olen hänet kuvannut. Kunpa voisin kirjoittaa "eivät koskaan ole" mutta en minä voi." Henning Mankell