379s.

Kuten aiemminkin on ilmi käynyt, olen Maaria Leinosen ikuinen fani. Hän on minulle jollain selittämättömällä tavalla hyvin läheinen, suorastaan "varaäiti", vaikken henkilönä tunne. Ainoastaan näiden kauniiden, ajatuksiaherättävien, arkisten, suorien runojen kautta Maarian ajatusmaailma on käynyt tutuksi. Erityisesti aiempi tuotanto oli ja on täsmälääkettä minulle. Tämän myöhäisemmän runokokoelman olen toki aiemminkin lukenut, mutta omasta kirjahyllystä kirjaa ei löydy. Tässä elämän muutosvaiheessa tahdoin jälleen palata Maarian runoihin.

Leinosen luontoaiheiset runot eivä ole aivan parasta antia nimenomaan minulle, vaikka uskonkin monien niitä rakastavan. Maaria osaa nähdä lähelle, nähdä kauneutta pienessä, arkisessa. Tuskaiset ja elämää ymmärtävät runot ovan "mun heiniä". Pidemmittä puheitta laitan tähän muutaman suosikin ko. kirjasta.

 

Olla erilainen

Toinen

Kuulua muihin.

Kuin kataja hongikossa

leppäpensas koivujen keskellä.

Kuulua Muihin

sivullisena

vierottuna.

Mutta kun aika on:

lähteä omaa tietään

taakseen katsomatta

pystypäin

mielessä rauha.

***

(en osaa -tietenkään- riviväliä vaihtaa. Näillä mennään)

 

Kun monet menneet

laupiaat samarialaiset

simonkyreneläiset

viimeisetkin joita odotit -

älä luovuta

älä toivoa menetä

vaikka vain ohikulkijoita

hylkääjiä

 

Vielä on tulossa yksi,

hiljainen ja nöyrä.

Ei kulje ohi

tienoheen unohdetun

jolla ei ketään

Ei vain kuormaasi

ristiäsi sairauttasi

sinut itsesi kaikkinesi

kantaa perille.

Eikä syytä.

Ei käske. Ei kysy.

Ehjäksi rakastaa.

***

 

Tuhat kertaa helpompaa

olisi ollut

paeta luostariin

nypläämään pitsiä

ruokkimaan määkiviä lampaita

tekemään ristinmerkkiä

neitsytäidille

vaikenemaan oma tuskansa

kammion hiljaisuudessa

 

kuin  kulkea täällä

kaiken keskellä

vereslihalla

silmät auki

kun kärsimys kävelee vastaan

joka kulman takaa

sanoo käsipäivää

torin tungoksessa

 

kun tuska huutaa

vastaantulevan katseessa

kovempaa kuin minkään messun

Ave Maria

kuuluvammin

kuin minkään katedraalin

Kyrie eleison

***

Sana se vain on

turhaa helinää

toivo

ellei se ole syntynyt

epätoivon yössä

ellei se ole noussut

pimeiltä rannoilta

poluttomilta

sillattomista kuiluista.

 

Haudan partaalla

se puhkeaa kukkaan

Eikä se kuihdu

***

"Mikä tulta kestää

on tulella puhdistettava."

Vain kokeilemalla tietää

kestääkö tulta.

Vain kokeilemalla tietää

puhdistaako tuli

vai polttaako poroksi.

 

Ja tulen läpi

on mentävä yksin.