Kolmetoistavuotias Anna ei ole sairas, vaikka verensiirrot ja leikkaukset ovat hänen arkeaan. Niillä ei kuitenkaan hoideta häntä vaan isosisko Katea, joka taistelee harvinaista leukemian muotoa vastaan. Anna itse sai alkunsa koeputkessa, kun perheeseen kaivattiin Katen kanssa geneettisesti yhteensopivaa lasta. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut asemaansa isonsiskon kudos- ja solupankkina… ei ennen kuin nyt. Anna tekee ratkaisun, jota useimmat pitäisivät ennenkuulumattomana. Hänen päätöksensä uhkaa repiä koko perheen hajalle ja koitua kohtalokkaaksi rakkaalle sisarelle.”

***

Hyvänen aika, mitähän tästä kirjasta osaisi tähän aikaan päivästä sanoa... Pidin, siis todellakin pidin! Picoultilta olen aiemmin lukenut Yhdeksäntoista minuuttia ja jo se vakuutti ja tämä teos vahvisti käsitykseni Picoultin virtuoosimaisista kertojan lahjoista. Hän vain osaa kirjoittaa antamatta huomion herpaantua hetkeksikään, näinkään suurella sivumäärällä.

Kuten aiemmassa kirjassa, tässäkin tapahtumia seurataan kaikkien päähenkilöiden näkökulmista. Jokaisessa kappaleessa siis minä-muotoinen kertoja vaihtuu ja näin ollen on ehkä vaikea asettua varsinaisesti kenenkään puolelle. Perheen elämä pyörii vakavasti sairaan tyttären ympärillä eikä keinoja hänen pelastamisekseen kaihdeta, ei vaikka vaaraan saatettaisi perheen toinen tytär. Teoksen surullisin henkilö lienee epätoivoisesti huomiota hakeva, mutta täysin unohdettu vanhin poika Jesse.

Kirja laittaa lukijansa pohtimaan eettisiä kysymyksiä, on koskettava, on kiinnostava ja tarjoaa monia hienoja lukuhetkiä, koska tällaista tiiliskiveä ei hetkessä nielaista. Eikä edes lueta :)

Suosittelen ja jään odottamaan Picoultin seuraavaa kirjaa.