"Meitä oli jo neljä silloin, kun Ida syntyi sinä epätavallisen kylmänä kesäyönä. Lähes täydenkuun ansiosta kahdelta yöllä oli vielä niin valoisaa, että saatoimme laskea pisamat toistemme neniltä.

Dorrestein(-54) käsittelee romaaneissaan usein lähes tabuja aiheita : perheväkivaltaa, vallan väärinkäyttöä ja vanhempien autoritaarista rakkautta. Kivisydämessä hän tarttuu rohkeasti arkaluonteiseen aiheeseen, syynytyksen jälkeiseen masennukseen, jota pidettiin pitkään pelkkänä naisten luulotteluna."

***

Tämä on yksi suosikkikirjani! Luin teoksen useampaan otteeseen ennen esikoiseni syntymää, jolloin kuumeilin vauvaa. Aika erikoinen kirjavalinta vauvakuumetta potevalle, täytyy näin jälkeenpäin todeta, mutta toisaalta ahmin kaikkea löyhästikin äitiyteen liittyvää kirjallisuutta. Ja tämähän käsittelee hyvin traagisia tapahtumia kolmannen lapsen näkökulmasta. Aikajanalla liikutaan edestakaisin, nykyhetkessä päähenkilö on pian nelikymppinen ja itsekin raskaana. Miksi sitten pidän aihepiiriltään näin rajusta kirjasta?

Ensinnäkin, romaanista puuttuu kaikenlainen sensaatiohakuisuus ja kerronta on äärettömän mukaansatempaavaa, suorastaan neroa. Toiseksi henkilöhahmot ovat arkisuudessaan kiehtovia ja alkoivat välittömästi elää päässäni omaa elämäänsä. Lisäksi synnytyksenjälkeinen masennus on omakohtaisista kokemuksistani tuttu aihe. Ja vielä kirjaan tarttuessani tahdoin tietää, kuinka tulen reagoimaan tekstiin nyt, kun minulla on omia lapsia.

Kyllä kirja tuntuikin rankemmalta omista lähtökohdista katsottuna, vaikka kirjan äidillä tauti olikin huomattavasti vakavampi kuin "pelkkä" synnytysmasennus. Kyse olikin pikemminkin psykoottisesta tilasta.

Kirjassa on huumoria ja lämpöä ja lisäksi vahva pointti, joka antaa asioille merkityksen.

Tavoistani poiketen lainaan sisäsivulta löytyvän ajatuksen kirjasta;

"Kivisydän on onnistunut romaani. Se ei ole melodraama, eikä siinä ole turhaa sentimentaalisuutta. Se on koskettava kirjallinen kuvaus tapahtumista, joita on tuskin mahdollista kuvata." Johan Diepstraten

Suosittelen!