Rakastettu kirjailija on avannut lukijoille vakavamman ja herkemmän puolensa. Lea Kranzin runot ovat hauraita ja koskettavia. Kranz liikkuu pyhyyden läsnäolossa ja kuljettaa lukijaansa elämän varjoissa ja valoissa. Kirjailija ammentaa materiaalia lapsensa menettämisen tuskasta ja toipumisen toivosta. Lea Kranzin laajasta tuotannosta viimeisimpinä ovat ilmestyneet pakinakokoelmat Sekahedelmäsoppa (2005) sekä Suolaista ja makeaa (2006).

***

Aivan ihanaa lukea pitkästä aikaa runoja - vieläpä loistavan hyviä sellaisia!

Olen lukenut positiivisia arvosteluja tästä kirjasta ja mukava yllätys oli, kun teokseen kirjastoreissulla tulin törmänneeksi. Teksti on aiheensa mukaisesti rankkaa ja rehellistä, silti kaunista. Kirjan myötä pääsee kurkistamaan miltä tyttären vakava sairastuminen masennukseen (tai johonkin muuhun mielensairauteen) äidistä tuntuu. Ja sitten tytär, uskova sellainen, päätyy itsemurhaan.

Voisi kuvitella teoksen paatoksellisen synkäksi, mutta tässä on taustalla niin vahva toivo, että se nostaa suurin piirtein kyyneleet silmiin. Jumalan hämmästyttävästä lohdutuksesta helvetillisessä tilanteessa, joka on jokaisen äidin painajainen, oman lapsen menettäminen, on koskettavaa luettavaa.

Kirjan runot vievät ikään kuin kertomusta eteenpäin. Olisi mahdotonta nostaa esiin yhtä suosikkirunoa, koska tämä on oikeastaan yhtä pitkää runoa koko kirja. Teos on luettava kokonaisuudessaan. Tässä kuitenkin maistiainen

 

Sinun tuskasi

sattuu meihin.

 

Se lävistää meidät

kuin tulisilla keihäillä

 

mutta sinä

sinä huudat tuskasta.

 

"Kuka minä olen?"

sinä kysyt.

 

Me sanomme

sinun nimesi

 

mutta se ei riitä.

 

"Niin - mutta minä en tiedä

kuka minä olen.

 

Minä olen ihan tyhjä.

Minkälainen ihminen minä olen?"

 

Me sanomme

että sinä olet suloinen

kaunis

lahjakas

ja rakastettava

nuori nainen.

 

"Ei, se on vain

teidän kuvitelmanne minusta.

MINÄ EN OLE SELLAINEN.

MINÄ EN OLE MITÄÄN.

MINUA EI OLE!"

 

Me yritämme uudestaan.

Ei se auta.

Olemme jälleen siinä

mistä aloitimme.

 

En aio palauttaa kirjaa kirjastoon vielä aikoihin, koska tahdon lukea sen useampaan kertaan...

(mitenkähän rivivälejä muuten saisi muutettua)