He ovat kaksi aivan erilaista ihmistä. Maj-Britt on pahasti ylipainoinen 55-vuotias erakko, joka on linnoittautunut asuntoonsa. Monika taas on 38-vuotias kunnianhimoinen lääkäri, joka pyrkii täyttämään elämänsä tyhjiön menestymällä työssään. Molemmilla on menneisyys, jonka he haluavat unohtaa.
Eräs kirje ja liikenneonnettomuus herättävät Maj-Brittin ja Monikan painajaismaiset muistot ja mullistavat heidän elämänsä. Kun he tutustuvat toisiinsa, kaikki kärjistyy. Pystyvätkö he tekemään sovinnon häpeällisen menneisyytensä kanssa? Millaisen uhrin se vaatii? (takakansi)

__________________

Pitkästä aikaa kirja, jonka olisi mielellään lukenut kerralla! Tämän kanssa ei tarvinut vilkuilla sivumäärää, kelloa tai miettiä, mitä seuraavaksi lukisi.

Alvtegen on kirjoittanut tyylilleen uskollisena kohtalaisen vähäsanaisesti tärkeän teoksen. Jännärithän päättyvät siihen, että kauheus on tapahtunut ja se on (yleensä) saatu selvitettyä. Tässä teoksessa kauheudet ovat tapahtuneet menneisyydessä ja kirja kertoo siitä, kuinka ihmiset pystyvät niiden kanssa elämään. Eivät kovinkaan hyvin. Toinen naisista vihaa vartaloaan niin paljon, että syö holtittomia määriä, elämää siinä määrin, ettei uskaltaudu ollenkaan ulos asunnostaan. Toinen naisista yrittää suorittaa omaa olemassaoloaan työllä. Niin inhimillistä, niin surullista.

Kirja ei anna "kovin" hyvää kuvaa "kristinuskosta", tai sillä nimellä tässä tuosta lakihenkisestä liirumlaarumista puhutaan, jonka uhriksi Maj-Britt on lapsuudessaan joutunut. Jumala ei tässä hyväksy seksuaalisuutta, vaan seksi on lahkon mukaan iso ja paha asia. Ei mikään ihme, että näissä raameissa elänyt lapsi, jota asian tiimoilta on vielä häpäisty, ei oikein pärjää tunne-elämänsä kanssa. No, lyhyesti todettakoon, että jos ollenkaan Raamattua tuntee, tulee pian huomaamaan, ettei se ole seksivastainen teos, päinvastoin. Jos asia epäilyttää, suositteleen Lauluen laulua. Itse asiassa se, että ruumista pidetään jotenkin saastaisena kuulostaa enemmänkin gnostilaiselta harhaopilta. Kirjan Jumala kyttää ihmisiä pelottavalla tavalla päästäkseen rankaisemaan heitä. Myös Raamattu puhuu laista ja Jumalan vihasta mutta sen punainen lanka on evankeliumi, armo, rakkaus ja täydellinen hyväksyntä ilman omia tekoja.

Onneksi kirjan kaltoin kohdellut päähenkilöt löytävät elämässään myös aitoa hyvyyttä. Lukiessa olisi mieli tehnyt osoittaa näitä kirjan lohdullisia hahmoja ja kertoa Maj-Brittille ja Monikalle, että juuri tällaisia meidän krisittyjen tulisi olla.

Kirja herätti paljon ajatuksia, paljon tunteita ja asioita joutui pohtimaan ja perustelemaan itselleenkin. Ja se jos mikä lienee hyvän kirjan merkki? Lisäksi kerronta on sujuvaa ja monia jännäreitä jännitävämpää, joten jos vielä kirjoja numeroisin, tämä saisi 10.