Silmäilläänpä lisää, tämä kirjasarja nimittäin ansaitsee erityismaininnan. Kyse on Ted Dekkerin Mustaa, Punaista ja Valkoista -kirjoista, joista viimeisen osain luin alkuvuodesta. Mustaa ja Punaista meni siinä järjestyksessä, jossa ne suomennettiin, mutta viimeinen osa, White oli pakko ostaa pokkarina ja lukea enkuksi, malttamaton ihminen kun olen. Kirjasarja sijoittuu genreltään jännitykseen ja fantasiaan. Fantasia on minulle tutkimatonta maaperää, koska olen realististen tarinoiden ystävä. Tässä fantasia kohtaa realismin, päähenkilö kun seilasi edestakaisin tämän maailman ja fantasiamaailman väliä. Meidän maata kohtasi hyvin nopeaa vauhtia etenevä tuho viruksen muodossa, toisessa maassa taas tapahtui syntiinlankeemus ja myöhemmin lunastus. Kuulostaako sekametelisopalta?

Dekker on jenkeissä suosittu kirjailija eikä suotta, hänen kerrontansa on helppolukuista, viihdyttävää ja lievästi sanottuna tapahtumarikasta. Kirjat pitävät sisällään hengellisen sanoman, joka huomio ei-uskostakiinnostuneet lukijat olemalla kerronnassa hienovarainen, mutta toisaalta kristityt voivat saada kirjojen kautta jopa uskonvahvistusta. Ainakin viimeinen osa, Valkoinen on huima tarina Kristuksen rakkaudesta seurakuntaa/yksityistä ihmistä kohtaan. Puhutteli, ainakin minua, ja jätti hyvän mielen pitkäksi aikaa.

Ja sitten meillä on vielä Johan Theorin ja Hämärän hetki. Kirja ei ole perusdekkari, vaikka salaperäistä katoamista tässä(kin) ratkotaan. Lukupäiväkirjassa totesin näin: jännityksen lisäksi kirja tarjosi näkemystä surusta ja kaipauksesta. Pisteitä arvomaailmasta sekä kielenkäytöstä. Miinnusta hiukan pinnallisiksi jäävistä henkilöhahmoista. Surumielisen tunnelman ja jännityksen ystäville must!

Ok, seuraavan kerran tutkailen lukemisiani loppuvuodesta.