Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan Viron maaseudulla. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Vanhan naisen arjen katkaisee pihalle pyörtynyt parikymppinen Zara. Tultuaan tajuihinsa Zara kertoo pakenevansa väkivaltaista miestään. Kohtaaminen nostaa Aliiden mieleen repivät muistot nuoruuden traagisesta rakkaudesta ja valinnoista, jotka sinetöivät hänen lähimpiensä kohtalon. Omiin epätoivoisiin ratkaisuihinsa pakotetun Zaran tilanne puolestaan osoittaa, että vaikka aika on muuttunut, vaino ei ole loppunut, muuttanut vain muotoaan.

Puhdistuksen syvintä ydintä on petos, johon epätoivoiset tunteet ajavat. Romaani avaa myös Viron vaiettua lähihistoriaa yhden suvun kokemusten kautta.
Kirja antaa äänen sodan, kommunismin ja sorron uhreille. 1940-luvulla koettujen nöyryytysten ohella teoksessa nousee esiin nykynaisiin epävakaissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa kohdistuva hyväksikäyttö.
(takakansi)

_________

Finlandia-palkinnon voittaneena kirja on nyt tapetilla, enkä usko, että osaan kirjoittaa tästä "mitään uutta" olinpa sitten flunssassa tai en. Mutta kerron nyt omat näkemykseni kirvelevällä kurkulla maustettuna.

Sofi Oksanen on minulle uusi tuttavuus siinä mielessä, että en ole lukenut aiemmin hänen tuotoksiaan. Ja vau, kirjoitustyylissä oli juuri niitä pikkuyksityiskohtia, joista täällä blogissa hehkutan ja joita rakastan. Oksanen kuvailee hajuja, makuja, hän on yksinkertaisesti uskottava. En tiedä kuinka laajan pohjatyön kirjailija on teostaan varten tehnyt. Kuvitella voisi, että ihan kiitettävän. Sellainen tunne tulee ainakin itselleni, koska Viron historia on minulla jossain hämärän peitossa.

Ja toisaalta, kirja ei tyrkytä raakuuksia, kuten ennakkoluuloisesti aiemmin kuvittelin. Ikävä aihe sisältää ikäviä kohtauksia, mutta ne Oksanen on jättänyt pitkälti lukijan mielikuvituksen varaan. Ihmiskauppa, sairaaloinen sisaruskauteus, naisiin kohdistuva alistaminen ja väkivalta, tässä näitä kirjan teemoja. Ja toisaalta pienistä yksityiskohdista upeasti muotoutuva tarina, jossa myös kaunis hitunen toivoa. Aliiden salaisuus paljastuu vasta viimeisillä sivuilla "erittäin salaisista asiakirjoista".

Hurjalla temmolla tämä minut imaisi mukaansa. Kosketti ja herätti ajatuksia, en usko, että kirja tulee aivan heti unohtumaan. Kaltaisilleni "mattimyöhäsille", jotka eivät ole teosta vielä lukeneet: suosittelen :)