Tämän vuoden aikana olen lukenut 79 kirjaa ja 80. meneillään. Ehkä blogivieraasta tuntuu hiukan hassulta lukea "katsausta menneeseen" tässä vaiheessa, kun blogi on ollut olemassa vajaan kuukauden, mutta tämä on tarkoitettu pääasiassa itselleni. Jos jotakuta kiinnostaa kirjat joita kuluneen vuoden aikana olen lukenut, niin jatkahan ihmeessä tämän pätkän lukemista.

Lukupäiväkirja minulla on ollut käytössä vuosien 2007 ja 2008 ajan. Sitä ennen, kun pojat olivat vauva/taaperoikäisiä ei kirjoihin juuri tullut koskettua. Näinä vuosina olen kuronut umpeen tyhjiötä, jonka muutama "vähäkirjainenvuosi" jätti. Vuosi 2007 on kuitenkin siinä määrin pimeää keskiaikaa, että pysytellään tässä vuodessa.

Alkuvuonna luin kahta kirjaa vaille kaikki Henning Mankellin Wallander-sarjan kirjat. Wallanderin melankolinen charmi iski ja Mankellin arkinen tyyli puri. Iskettynä ja purtuna ja vieläpä influenssassa näitä siis luin :)

Sitten oli vuorossa Anna Janssonin kirjat joilla oli toki hetkensä, mutta jälkimaku niissä ei kummoinen ollut. Perusdekkareita, genressään ihan hauskoja. Sen sijaan Karin Fossum, jota tuli myös ahmittua upposi meikäläiseen kuin veitsi sulaan voihin (pahoittelen kieliasua, ei nyt parempaa tähän hätään irtoa :). Fossum on ehdoton psykologisen jännityksen mestari, jonka tarkkanäköistä ihmismielen kuvausta voi vain ihailla.

Dekkarilinjalle puski draamaa Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus -kirjan muodossa. Kirjaa ylistettiin laajasti muuallakin, kuin minun lukupäiväkirjassa. Tositarinoitakin luin, mm. Miriam Alin Lasteni tähden, Eva Aminoffin Lapsen parhaaksi, Misha Defonsencan Susilapsen. Näiden jälkeen oli vain hämmästeltävä ihmisen julmuutta. Torey Haydenilta luin kirjat ja Häkkipoika Aavetyttö. Molemmat koskettivat ja kieltämättä aiheuttivat ahdistusta, mutta kuten Haydenin kirjoissa yleensä, näissäkin oli ainakin jonkinlainen happy end.

Hiukan erilaista dekkarikirjallisuutta edusti Fred Vargas. Hänen huumoriinsa ei voinut olla hullaantumatta, pidin paljon!!

25.6. sain päätökseen yhden elämäni parhaimmista kirjoista, joka kantoi nimeä Poikkeus säännöstä ja oli Christian Jungersenin kirjoittama. Lukupäiväkirjaan kirjoitin näin: 100% asiaa, 100% viihdyttävä. Kirja kertoi kansanmurhia tutkivasta työyhteisöstä ja käsitteli uhkailua, työpaikkakiusaamista sekä ystävyyttä. Arkiselta tuntuva tarina kasvoi loppua kohti jännitysnäytelmäksi, ja kirja herätti runsaasti ajatuksia. Jungersen on nimi, joka kannattaa painaa mieleen,

Tässäpä näitä, lisäksi luin paljon hajanaisia kirjoja eri kirjailijoilta. Ehkä vielä myöhemmin aiheesta lisää. Jos yksi kirja täytyisi nostaa ylitse muiden, se olisi tietysti Poikkeus säännöstä.