Eletään vuotta 2038. Ilmaston lämpeneminen on riistäytymässä käsistä ja Suomi tuskailee helleaallon kourissa. Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä riehuu metsäpaloja. Merenpohjan metaanijääesiintymät alkavat sulaa.

Suomalaisen tutkijan Kauko Korhosen mielestä AIDS-epidemia ei käyttäydy kuten luonnollisen epidemian pitäisi. Saksalainen tähtitieteilijä väittää löytäneensä Kuun pinnalta jalanjälkiä, jotka eivät ole ihmisten jättämiä. Siperialaisen pikkukaupungin asukkaat menehtyvät oudosti yhdessä yössä. Vähän myöhemmin venäläiset tutkijat tekevät salaperäisen löydön jäämeren pohjalta...

Maailman poliittiset johtajat joutuvat harkitsemaan epätoivoisia toimenpiteitä katastrofin torjumiseksi. Riittävätkö omat voimat vai tarvitaanko ulkopuolista väliintuloa?

Risto Isomäki on luonto- ja kehitysmaa-aktivisti. Ekologisen tematiikan käsittelijänä hän on suomalaisen kirjallisuuden ykkösnimi.

***

Tämä taisi olla ensimmäinen lukemani scifi-kirja. Tällainen lyhyt ja dialogipitoinen kirja meni ikään kuin välipalana (odottelen varausta kirjastosta) joten kovin huikeaa lukuelämystä en odotellut, enkä myöskään saanut.

Teema on mielenkiintoinen ja ajankohtainen; tässä lukijaa pelotellaan mitä voisi (ja tieteellisesti katsottuna olisi todennäköistä) tapahtua, jos ilmastonmuutos pääsisi käsistämme karkaamaan. Toinen teema meneekin suoralta kädeltä aikuistensadun puolelle, eli kirjassa kuusta löytyy jälkiä, ja pian tämän jälkeen muitakin yliluonnollisia ilmiöitä. Kuu näyttää välillä ruosteenpunaiselta (Ilmestyskirjasta varastettu idea!) ja sitten tapahtuu sitä ja tätä. Ufoaihe vei teokselta uskottavuutta ja ampui niin räikeästi yli, että ainakin tällaista "scifiin tottumatonta" henkilöä huvitti.

Maailmanlopun aihe on siinä määrin laaja, että en sitä käy tässä puimaan. Todettakoon nyt lyhyesti, että jännittävä ja hiukan toisenlainen lukukokemushan tämä oli. Scifi ei kuitenkaan taida minun juttuni olla...