"Mitä Afrikka haluaa kertoa mutta minä en halua tietää?"

Kylmässä Norrlannissa kasvaneen Hans Olofsonin kohtaloksi koituu nuoruusvuosien läheisimmän ystävän Janinen unelman toteuttaminen. Hän lähtee tutustumaan juuri itsenäistyneeseen, levottomaan Sambiaan. Lyhyeksi suunniteltu vierailu venähtää kahdeksaksitoista rankaksi vuodeksi.
Olofsonin idealismi törmää afrikkalaiseen todellisuuteen, jossa rasismi ja eriväristen ihmisten viha toisiaan kohtaan yhä rehottavat. Kun niin valkoiset kuin mustatkin ajavat omia itsekkäitä etujaan, Afrikka ei todellakaan palkitse hyväntekijäänsä.
Julmat iskut rikkaita valkoisia vastaan herättävät pelkoa ja epävarmuutta. Väkivaltaisuuksien uuvuttamana ja kykenemättömänä ymmärtämään vierasta elämänmuotoa Hans Olofson joutuu lopulta henkilökohtaisen tilinteon eteen. (takakansi)

______________

Kiitoksia Marielkalle ja Elegialle lukuvinkistä (sori, en osaa linkittä sivujanne tähän... enkä ylipäätään linkittää... )! Hieno kirja, joka laittoi ajattelemaan. Niin kuin tämän herran teoksilla on tapana. Täytyy sanoa, että pidin kuitenkin eniten kirjan viimeisestä osiosta jossa jotain tapahtuukin. Mankell on ehkä parhaimmillaan kirjoittaessaan jännitystä (minun mielestä), koska paikoitellen hän sortuu filosofisissa pohdinnoissaan aikamoiseen itsensä toisteluun.
Takakansi kertookin oikeastaan kaiken oleellisen kirjasta. Siinä missä Daisy Sisterissä nainen miettii tulevaisuuttaan, elämäntarkoitustaan, olemassaoloaan, tässä kirjassa toistuu sama miesnäkökulmasta. Afrikkakuumetta kirja ei todellakaan herätä, päinvastoin. Silti lukija ymmärtää sekä valkoisten, että mustien motiiveja.
Ehkä kirjasta olisi saanut enemmänkin irti, mutta oma elämä pitää minut niin tiiviisti kiinni tässä hetkessä (kuopuksella kunnon uhma jnejne), että teoksen ajatukset jäivät melko etäisiksi.

Mankellimaista herkkua tämä kuitenkin on, eli itseni kaltaisille Wallanderfaneille suositukseni kirjailijan erityylisestä teoksesta!