Eläkkeellä oleva ruotsalaispoliisi Herbert Molin löydetään lokakuussa 1999 kuoliaaksi kidutettuna. Murhapaikan verijäljet muodostavat lattiaan oudon kuvion, joka näyttää tangon askeljäljiltä.

Rikospoliisi Stefan Lindman lähtee selvittämään arvostetun entisen kollegansa murhaa. Pian hän joutuu toteamaan, ettei natsien ideologia ole suinkaan hautautunut historian hämäriin.

Henning Mankellin taattuja valtteja ovat eleetön kerronta, moniulotteiset henkilöt sekä kiinnostavat ongelmanasettelut kuten myös tässä ensimmäisessä Wallander -sarjan jälkeen kirjoitetussa rikosromaanissa.

***

Vihdoin & viimein sain kirjan luetuksi. Olihan tämä melkoinen tiiliskivi, joka eteni hitaahkolla temmolla. Mankell päätyi kertailemaan asioita, sortuipa suorastaan rautalangasta vääntämiseenkin, mutta siitä huolimatta kirja oli lukemisen arvoinen.

Rasismi ja maanalla kytevä natsismi ovat tämän teoksen teemoja ja juonen juuret ulottuivat toiseen maailmansotaan asti. Koska kirjan päähenkilönä on vielä syöpää sairastava poliisi, synkistelyltä ei voida välttyä, ja välillä tämä kieltämättä kävi puuduttamaan. Jostain syytä minun on nyt ollut vaikea löytää kaunokirjallisuuden puolelta kiinnostavaa luettavaa, joten dekkarilinjalla ollaan (ja muutaman teoksen verran vielä pysytäänkin). Toisaalta, olisihan se ihan mukavaa lueskella välillä vähän kevyempääkin tekstiä. Tästä teoksesta keveys oli kaukana ja jälleen tuli todettua seuraavat asiat: ihmiset ovat pahoja, ihmisillä on taipumusta toistaa historian kauhuja, ja toisaalta, Mankell osaa kirjoittaa ja on edelleen yksi suosikkikirjailijoistani. Olipa tarina mikä hyvänsä, aina mahtuu mukaan empatiaa huono-osaisia kohtaan.