Mies on tunkeutunut kirjailijan taloon. Hänellä on huutava tarve tulla kerrotuksi, saada elämä.
Hän työskentelee taidegalleriassa ja on kaikin puolin kunnollinen, mutta ykstyiselämässään hän on eristäytynyt ja yksinäinen, täydellisesti suojautunut ihminen.
Kirjailija ottaa tehtävän vastaan ja miehen elämään ilmaantuu kaksi kohtalokkaasti vaikuttavaa asiaa: nuori heroinisti-tyttö ja voimakas maalaus, Murtuma.
Keski-ikäinen päähenkilömme ajautuu kuilun partaalle, on kirjaimellisesti syöksyä perikatoon. Voiko häntä enää pelastaa – ainakaan kukaan muu kuin hän itse?

Karin Fossum kirjoittaa taitavasti elämänpelosta sekä kirjailijan motiiveista ja punoo kiehtovan, jännittävän ja vähän peloittavankin tarinan.

___________

Vuoden 2008 viimeiseksi luetuksi kirjaksi jää Fossumin Murtuma. Tähän hienoon lukukokemukseen onkin hyvä "lukuvuosi" lopettaa. Kirjan jälkeen olen edelleenkin sitä mieltä, että Fossum on yksi suosikkikirjailijoistani. Tämän kaltainen psykologinen jännitys, jonka päähenkilöinä on tuikitavallisia ihmisiä, yksinkertaisesti uppoaa minuun. Jos Alvtegenia ja Fossumia vertaisi, löytäisin heistä paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat kirjoittavat näennäisen helposti, ja  kohtalaisen lyhyesti ihmisistä erikoisissa tilanteissa. Toisaalta Murtuma ei mielestäni ole Fossumin aivan niitä parhaita teoksia, mutta erittäin hyvä silti.

Elämänpelosta kärsivään Alvariin on helppo samaistua, vaikka välillä häntä tekisikin mieli ravistella ja käskeä pitämään puoliaan. Alvar on ylikiltti ja ylivarovainen mies, joka tyytyy vaatimattomaan osaansa. Oman rikkinäisyytensä ja yksinäisyytensä hän tajuaa Murtuma -nimisen taulun kautta. Sosiaaliset taidot tällä herralla on täysin nollassa, joten narkkarityttö pääsee käyttämään miesparan säästöjä säälittä hyväkseen.

Tarinaa puidaan kirjailijan ja päähenkilöiden keskusteluiden kautta. Alvar suree elämänsä saamia käänteitä kirjailijalle, joka puolestaan on sitä mieltä, että mies tarvitsee ravistusta, kriisiä, päästäkseen eteenpäin. Toisaalta sulkeutunut kirjailija näkee Alvarissa myös itsensä.

Mietin Fossumin pointteja kirjoittaa tämä kirja. Voisiko hänen opetuksensa olla tyyliin "ihmisen ei ole hyvä olla yksin"? Yksi kirjan kuolemattomia lauseita on toteamus, jonka mukaan jokainen meistä olisi romaanin arvoinen, jokaisella meistä on unohtumaton tarina kerrottavana.

Kirja herätti ajatuksia ja piti tiukasti otteessaan. Suosittelen.