TUHON JÄLKEEN TULEE HILJAISUUS

Pimeä, tuhkan peittämä maisema. Puut ovat lehdistä paljaat, tuulella ei ole mitä liikuttaa ja on hiljaista. Isä ja poika vaeltavat palaneen maan läpi kohti etelärannikkoa. Mukanaan heillä on vain vaatteensa, kellareista löydettyä ruokaa, revolveri - ja toisensa.

Mestarillisen lakonisesti, vähäeleisyyden voimaan luottaen Cormac McCarthy kuvaa kahden ihmisen arkea maailmassa, jossa elämä on elämisen arvoista vain vaivoin. Kuten lumihiutaleet putoilevat mustaan maahan kuin armon muistutuksena, laskeutuvat sanat tämän romaanin sivuille. José Saramagon ja Samuel Beckettin romaaneihin verrattu Tie luo katseen allegoriseen, mutta mahdollisen kautta realistiseen maailmaan. (takakansi)

______________


Kirja on niin... olen sanaton. 
(ja myös kuumeessa)

Tämä lukukokemus jää mieleen.
Suosittelen.

------ hiukan edittiä. Muutama päivä kulunut kirjan lukemisesta (ja tähän väliin luettu yksi mahtava teos) ja silti Tie pysyy mielessä. Askeettisen synkkä tunnelma takaa sen, ettei teos äidy turhan lällyksi. Isän ja pojan keskustelut, heidän toivoton eloonjäämiskamppailunsa, oli riipivän koskettava. Epäinhimillisissä oloissa, joissa muutamat muut eloonjääneet muuttuivat suorastaan hirviöiksi, nämä kaksi pyrkivät säilyttämään ihmisyytensä. Poika kuvastaa jäljelle jäänyttä välittämistä, hyvyyttä. Isän osa on raastava; varjella poikaa kuolleella planeetalla, "pestä vihollisen aivot hänen hiuksistaan".
Runollinen, syvällinen teos, joka repii sydäntä ja laittaa ajattelemaan.