Outoa, että meillä kaikilla on viehtymys toistaa tuskaa.

Sisarukset Erik ja Inga Davidsen matkustavat isänsä hautajaisiin. Järjestäessään isän papereita he löytävät oudon, vuosikymmeniä vanhan kirjeen, jonka lähettäjä on tuntematon nainen. Kirjeessä puhutaan salaisuudesta, jonka heidän isänsä on luvannut pitää.

Erik kiinnostuu kirjeestä, ja palattuaan hoitamaan psykiatrin praktiikkaansa New Yorkiin hän alkaa lukea isänsä muistelmia. Hän toivoo oppivansa tuntemaan miehen, jota ei koskaan täysin ymmärtänyt tämän eläessä.

Samaan aikaan Erikin elämään astuu nainen - kaunis jamaikatar, joka muuttaa tyttärineen Erikin alakertaan. Pian Erik huomaa joutuneensa mukaan peliin, jonka taustalla voi olla vain sairas mieli.

Myös Inga palaa hautajaisista keskelle piiritystä: sinnikäs journalisti tutkii paljastusta, joka liittyy Ingan edesmenneen kirjailijamiehen elämään. Inga joutuu vastakkain kipeän menneisyyden kanssa.

***

Kaikkien lukemieni kirjojen joukossa nämä Hustvedtin kirjat ovat kuin söisi irtokarkkien jälkeen laatu suklaata. Lukeminen on nautinto, teksti älykkään kaunista, haastavaa. Omaa lukemista häiritsi väsymys; tähän olisi ollut mukavaa paneutua "paremmin toimivilla aivoilla", mutta siinähän voisi olla syy hankkia kirja omiin kokoelmiin...

Hmm, vaikka Amerikkalainen elegia toistaakin pitkälti Kaikki mitä rakastin -kirjan tunnelmia, unenomaisia sävyjä ja värejä, tämä on silti erilainen. Molemmissa kirjoissa minä-muotoisena kertojana toimii mies, molemmat sijoittuvat New Yorkiin ja ns. parempiin piireihin siellä. Siinä missä aiemmassa kirjassa käsiteltiin taidetta, tässä pääpaino on kirjailijoissa ja psykoanalyytikoissa. Erittäin mielenkiintoista. Tuskan ja surun kuvailussa Hustvedt on mielestäni parhaimmilaan, molempia kirjoja leimaa myös vahva yksinäisyyden tuntu.

Uskoisinpa, että kirjasta saattaisi mahdollisesti nousta lisää ajatuksia (ei hyvä blogata heti, kun saa luettua). Kaunokirjallisuuden (isolla K:lla) ystäville näitä kirjailijan molempia teoksia lämmöllä suosittelen!