Rebekka ilmestyi vuonna 1938 ja nosti tekijänsä Daphne du Maurierin maailmanmaineeseen. Arvostelijat ylistivät kirjaa, miljoonat lukivat sen ahmien, siitä tehtiin elokuva ja teatterisovitus.

Romaani kertoo Manderleyn kartanon omistajan Max de Winterin ja hänen nuoren vaimonsa Carolinen tarinan. He tapaavat Monte Carlossa ja avioituvat lyhyen tuttavuuden jälkeen. Rakkautta kuitenkin varjostaa muisto Maxin entisestä vaimosta, jumaloidusta Rebekasta.

Daphne du Maurier yhdistää romantiikan ja trillerin aineksia kuvatessa naisen taistelua miehestään tilanteessa, jossa vastustaja ei ole enää saavutettavissa. Hän kehittää vähitellen todellisen kauhutunnelman, joka helittää vasta kun totuus Rebekasta paljastuu. (takakansi)

__________

Tulipas luettua klassinen rakkaustarina. Sain pokkarin "esijoululahjaksi" mieheltäni. Imetysaikana lainasin teoksen kirjastosta, mutta rättipoikkiväsyneillä tihrusilmillä en päässyt alkua pidemmälle. Tällä lukukerralla romaani ei tuntunut ollenkaan hidastempoiselta, päinvastoin. Siinä on ikivanhaa "dark romantic" -tunnelmaa ja teosta voisi kai nimittää kartanotrillereiden äidiksi.

Alkuun minua vähän ärsytti päähenkilön naivi ujous, vaikka toisaalta se oli hellyyttävääkin verrattuna nykykirjallisuuden usein maskuliinisiin naiskuviin. Luonnon ja tunnelmien kuvaukset yltävät paikoin lyyrisille tasoille joista pidin. Kirja loihti eteeni kauniita kuvia ja taustalla häämötti entisen rouva de Winterin mysteeri; kuka hän oikein oli ja mitä arvoituksen taakse käytkeytyikään?

Takakannessa lukee virheellisesti, että tunnelma helittää, kun totuus Rebekasta paljastuu. Mielestäni paljastusta seurasi varsinainen loppuhuipennus, jonka aikana palaset loksahtelivat paikoilleen.

Suosittelen lumouksellisen tunnelmansa ja miljöönsä tähden!