"Joensuu on juuri se dekkarikirjailija, jonka teokset nostivat koko kirjallisuudenlajin sille kuuluvaan arvoon. -- Parasta Joensuun proosassa on se yksinkertaisin ja samalla vaikein: ihmisen näkeminen ja hänen tuntojensa oivaltaminen." Antti Majander, Helsingin Sanomat
(takakansi)

__________

Joopa. Taas on typerästi isketty tarra takatekstiin varsinaisesta juonesta kertovan osion päälle. Lyhyesti; tarinan päähenkilö on kirjan nimen mukaisesti rakkauden nälkäinen, väärinymmärretty ja väärin itseään ilmaiseva surullinen tapaus, joka pelottelee kaupungin naisia tunkeutumalla öisin heidän koteihinsa. Erityisesti Yksi on hänen mieleen. Kirjassa on myös useampia sivujuonia, joissa käsitellään mm. poliisien moraalia ja katkeruuden käryistä työyhteisöä.

Joensuu oli minulle uusi tuttavuus mutta esim. Marielkan blogin perusteella hänestä kiinnostuin. Harjunpäätä voisi ehkä verrata Wallanderiin, jotenkin samantyylisiä hahmoja ovat (vaikkei tietenkään ole Wallanderin voittunutta :). Siinä missä Mankellin kirjoissa poliiseilla tuntuu olevan (realistista tai ei) hyvä yhteishenki ja lämpivät välit, Joensuun teoksesta tällainen toverillisuus puuttui. Ainakin tästä romaanista.

Mutta ihan mielenkiintoinen kirjailijatuttavuus, hyvin otteessaan pitävä juoni ja mukavan oivaltavaa kerrontaa. Pitkästä aikaa sain lukiessa sen kaipaani fiiliksen joka syntyy, kun kirjailija kuvailee jotakin tunnetilaa sattuvasti, antaa epämääräiselle nimen. Pidin kohtalaisen kovasti, ei tästä sellaista oloa tullut, että pakko sännätä kirjastoon lainaamaan kaikki herran teokset, mutta luultavasti tulen joskus lukemaan lisää Harjunpäästä.