Eksoottisen värikylläinen saaga nuoresta naisesta, joka varttuu koko suvun matriarkaksi mangopuiden, käärmeenlumoojien ja jumalten Malesiassa. (takakansi)

__________

alku

Päädyin siis tähän tiiliskiveen, joka sieppasi minut heti imuunsa huolimatta siitä, ettei lukeminen ole kovin rentouttavaa migreenin jälkeisinä päivinä. Vasen silmä vain yksinkertaisesti kieltäytyy toimimasta... Silti sain tihrustettua kahden ensimmäisen henkilön tarinat läpi, eli Lakshmin ja Annan. Upeaa. Kirjaa lukiessa voi suorastaan kuvitella matkustaneensa Malesiaan, niin elävinä tuoksut, maut ja värit tässä kirjassa mieleen piirtyvät. Myös henkilöt alkoivat elää mielenkiintoista ja tapahtumarikasta elämäänsä pääni sisällä, aivan kuin olisivat vanhoja tuttuja. Tällaisia kirjoja saisi olla enemmän. Yleensä suhtaudun varauksella sukuromaaneihin, koska ne äityvät usein pitkäveteisiksi niin tapahtumiltaan, kuin kerronnaltaan. Tämä teos välttää kuitenkin hienosti puun maun. Kerronta on raikasta eikä yritä tavoitella tekohienouksia.

Uskoisinpa, että tulen kirjaa olosuhteiden pakosta lueskelemaan melko hitaaseen tahtiin, mutta tämä ei tällä kertaa haittaa, paremminkin päinvastoin. Mikä sen mukavampaa, kuin lukea helteistä jasmiinin tuoksuista kirjaa keskellä sateista syksyä. Toisaalta Suomessakin on meneillään ehdottomasti kaunein vuodenaika, syksy, ruska, ihanaa.

puoliväli

Tässä taas nähdään, kuinka häilyvä on ihmissydän (tai ainakin minun). Alkuun olin aivan ihastunut kirjaan, kuten hehkutuksesta huomaa, mutta sen jälkeen tunnelmat ovat päässeet lässähtämään. Kirja muuttuu sivumäärän lisääntymisen myötä entistä karummaksi ja ihmiskohtaloiden synkkyyttä voi vain kauhistella. Toisaalta elämä on.

Kirjan tekee mielenkiintoiseksi kirjoitustapa, jossa asioita pohditaan eri henkilöiden näkökulmista ja yllätys yllätys, toisaalta katsottuna asiat ovatkin hyvin erilaiset, kuin alkuun mielessään kuvitteli. Lisäksi kirja valottaa loistavasti niin intilaisten historiaa, kuin arkista elämääkin. Hindulaisuutta sivutaan jonkinverran, ja uskonnosta saa melko suorituskeskeisen, jopa synkän vaikutelman. Lukiessa kokee itsensä etuoikeutetuksi, kun saa asua täällä hyvinvointivaltion turvissa...

Migreeninkärventämät aivot ei oikein toimi, eiköhän tässä olla jo jaariteltu tarpeeksi. Loppuhuipentuman jälkeen voisin vielä lopullisen "tuomioni" antaa =)

13.9. No niin, aivan kuin olisi palannut matkalta kotiin: kiva oli käydä, vielä kivempi palata takaisin. Intia jääköön nyt toistaiseksi, siinä määrin ahdistavaksi kirja loppua kohden kääntyi. Teos oli upea, ei käy kieltäminen, mutta mikä olikaan pointti? Johtuivatko kaikki henkilöiden kärsimykset yhdestä kivestä, kuten loppu antoi ymmärtää?

Lukukokemuksena ihan antoisa, mutta jätti jotenkin epämiellyttävän jälkimaun.