Takakansilyhennelmä: ...Kaiken keskellä Mikael Blomkvist saa uransa erikoisimman tarjouksen, kun sukufirman entinen johtaja Henrik Vanger lähestyy häntä. Vanger haluaa Blomkvistin selvittävän mitä tapahtui hänen veljentyttärelleen Harrietille, joka katosi elokuisena iltapäivänä vuonna 1966. Tätä suljetun tilan mysteeriä ei kukaan ole koskaan onnistunut ratkaisemaan. Vangerin lupaama palkinto on mitä houkuttelevin: todisteet Wennerströmin rikoksista. Blomkvist voi vain suostua ehdotukseen. Hän saa avukseen nuoren, tunnehäiriöisen mutta neron Lisbeth Salanderin, joka on erikoistunut ihmisten yksityiselämän tonkimiseen...

___________

Flunssassa luin, flunssassa kirjoitan.
Minulla on kirjan kanssa kaksi ongelmaa, ensiksikin tätä on kehuttu niin paljon, etten "kehtaa" (??) kirjoittaa romaanista kovin negatiivista arvostelua. Eikä moiseen olisi aihettakaan. Sattuipa peräti sellainenkin selkkaus, että vieraillessani Suomalaisen pokkariosastolla eräs vanhempi mieshenkilö tuli kyseistä triologiaa minulle suosittelemaan. Ennenkuulumatonta.
Toinen ongelma oli sympatian puute päähenkilöä Mikaelia kohtaan. Hän vaikutti niin stereotypiseltä hahmolta, että pahaa teki. Kirjan myötä aloin hänestä kuitenkin pitää -vähän. Toinen päähenkilö, moniongelmainen Lisbeth oli mielenkiintoisempi, mutta jotenkin epämääräiseksi jäävä hahmo. Ehkä hänen tarinansa paljastuu trilogian etenemisen myötä.
Tarina on jännittävämpi ja myös karumpi, kuin mikään pitkään aikaan lukemistani jännäreistä. Juonenkäänteitä riittää, ja vaikka epäiltyjä vaikuttaa alkuun olevan niin paljon, ettei heidän perässään voi pysyä, kerronta pysyy hallittuna ja lukeminen on helppoakin. Onhan tämä paikoin karmiva, mutta sisältää myös syvällisempää sanomaa. Kirjailija Larssonin kerrotaan (etukansissa) toimivan mm. rasisminvastaisen työn tekijänä. Se kuultaa tekstistä positiivisesti läpi.
Hyvä kirja, mutta en suosittele kovin herkille.