Eva ja Henrik ovat olleet naimisissa viisitoista vuotta, ja heillä on poika Axel. Avioliitto tuntuu polkevan paikoillaan, ja Eva tajuaa, että Henrikillä on toinen nainen. Kun Henrik kieltää uskottomuuden, Eva suuttuu. Epätoivon vallassa hän päättää kostaa.
Samoihin aikoihin nuori Jonas valvoo sairasvuoteen ääressä. Hänen tyttöystävänsä Anna on jo kaksi vuotta maannut koomassa jouduttuaan onnettomuuteen. Koko ajan Jonas on hoitanut ja rakastanut häntä niin kuin mitään onnettomuutta ei olisi tapahtunutkaan, mutta nyt kaipuu alkaa muuttua tuskalliseksi. Anna ei herää, ei kosketa Jonasta - Anna pettää hänet.
Evan ja Jonaksen, kahden toiselle tuntemattoman tiet kohtaavat yllättävällä tavalla... (takakansilyhennelmä; tarra oli lytätty lopputekstin päälle)

___________

Haa, hyvien kirjojen putki jatkuu! Hiukan arvelinkin, muihin Alvtegenin kirjoihin hurahtaneena, ettei kirjailija petä. Hänen tyylinsä on selkeän yksinkertainen, ja samalla pelottavan realistinen. Alvtegen kirjoittaa tavallisista ihmisistä epätavallisissa oloissa. Ja psyykkeen toiminta äärirajoilla ei voi olla muuta kuin kiinnostavaa.
Voisi kuvitella, että niinkin yleinen aihe kun pettäminen olisi kirjallisuudessa lypsetty aikoja sitten kuiviin. Mutta ei. Alvtegen voisi varmaankin luoda lumoavan tarinan vaikka kengänpohjasta. Kirja pohdiskelee syvällisesti asioita ja sen antama opetus lienee jotenkin näin: kun petät, ammut loppupeleissä nilkkaan vain itseäsi.
Kirjassa sivutaan myös pakkoneuroosia, mielestäni henkilö joka tästä kärsii on (kaikesta huolimatta) sympaattisin. Aivan kammottavaa olisi jäädä tuolla tavalla oman päänsä vangiksi.

Koskettava ja tiukasti otteessaanpitävä kirja. Pidin, paljon!