Sydäntä pakahduttava romaani isän valtavasta salaisuudesta

Myrskyisenä yönä vuonna 1964 lääkäri David Henry auttaa vaimoaan synnytyksessä. Norah synnyttää kaksoset, tytön ja pojan. Poika on terve, mutta tytöllä on Downin syndrooma. David haluaa säästää vaimoaan murheelta ja tekee nopean päätöksen, joka vaikuttaa koko perheeseen loppuiäksi. Hän pyytää sairaanhoitajaa viemään tytön laitokseen ja kertoo vaimolleen tyttären kuolleen.
Vuodet vierivät. Norah suree kuollutta tytärtään, murrosikäinen Paul kipuilee suhteessa isäänsä ja epätoivoinen David hakee lohtua valokuvauksesta. Aika näyttää, löytääkö perhe kadonneen onnen.

Muisto tyttärestäni on voimakas, tunteita herättävä tarina isän painavasta salaisuudesta, valheesta, joka repii perhettä erilleen. Samalla se on upea kertomus rakkauden tervehdyttävästä voimasta ja anteeksiannosta. (takakansi)

_____________


Luinpa vaihteeksi kirjan, jota ei missään mielessä voi hömpäksi luokitella. Tämä on painavaa tavaraa, vaikkakin viihteelliseen ja jopa runolliseen sävyyn kerrottuna. Surumielinen ja hypnoottiseksi luonnehdittu tarina piti otteessaan, vaikka paikoitellen kirjassa sai suorastaan raahautua eteenpäin. Edwards ei kuvaile niinkään tapahtumia, vaan henkilöidensä ajatuksia sekä tunnetiloja, jotka yleensä nivoutuvat yhteen menneisyyden kanssa. Vanhemmat kaipasivat tytärtään; Norah kuvitteli hänet kuolleeksi ja David puolestaan kamppaili syyllisyytensä kanssa. Juuri syyyllisyydestä, valheesta ja surusta muodostui muuri, joka koitui avioliiton kohtaloksi. Toisaalla Phoebe eli täysipainoista elämää vammaisena mutta onnellisena.

Kirjassa sivuttiin vammaisten oikeuksia sekä pyrittiin rikkomaan ennakkokäsityksiä. Hyvä niin. Pääpaino pysyi silti Davidin, Norahin sekä Paulin mutkikkaissa suhteissa. Mielestäni kirja oli surullisen kaunis ja jätti positiivisen fiiliksen - "elämä on liikkuva kuva, joka kehittyy ja muuttuu koko ajan paeten hallintaamme". Suosittelen vakavien, ajatuksia herättävien kirjojen ystäville.