***

Luvattoman kauan on kyllä tämän teoksen kanssa aikaa vierähtänyt... Sitä se kesä teettää.

Kun aloitin kirjan, ajattelin, että teksti on pelkkää Mma Ramotswe -kopiota. Iloista, rentoa, harmitonta. Romaani sai kuitenkin pian syvyyttä kerronnalla, joka ei ollut yhtä pelkistettyä kuin Mma-sarjassa. Tässä kuvailtiin makoisasti yksityiskohtia. Lisäksi kirja otti kantaa niin HIViin, kuin tasa-arvoasioihin lempeällä tyylillään. Ja teetä juotiin -paljon.

Tansanialaisen Angelin arki ei ollut pelkkää onnellista kakun vääntöä. Poika ja tytär olivat kuolleet ja isoäitinä hän piti huolta viidestä lapsenlapsestaan. Koti oli ahdas, ruokaa niukasti, ja roskakorissa asusti katulapsia. Silti teos ei anna minkäänlaista tilaa synkkyydelle, vaan loistaa elämänmyönteisyydellään.

Tällaista kevyttä, kesäistä luettavaa tämäkin. Mutta nyt on kyllä pakko saada käsiin dekkari!!

379s.

Kuten aiemminkin on ilmi käynyt, olen Maaria Leinosen ikuinen fani. Hän on minulle jollain selittämättömällä tavalla hyvin läheinen, suorastaan "varaäiti", vaikken henkilönä tunne. Ainoastaan näiden kauniiden, ajatuksiaherättävien, arkisten, suorien runojen kautta Maarian ajatusmaailma on käynyt tutuksi. Erityisesti aiempi tuotanto oli ja on täsmälääkettä minulle. Tämän myöhäisemmän runokokoelman olen toki aiemminkin lukenut, mutta omasta kirjahyllystä kirjaa ei löydy. Tässä elämän muutosvaiheessa tahdoin jälleen palata Maarian runoihin.

Leinosen luontoaiheiset runot eivä ole aivan parasta antia nimenomaan minulle, vaikka uskonkin monien niitä rakastavan. Maaria osaa nähdä lähelle, nähdä kauneutta pienessä, arkisessa. Tuskaiset ja elämää ymmärtävät runot ovan "mun heiniä". Pidemmittä puheitta laitan tähän muutaman suosikin ko. kirjasta.

Olla erilainen

Toinen

Kuulua muihin.

Kuin kataja hongikossa

leppäpensas koivujen keskellä.

Kuulua Muihin

sivullisena

vierottuna.

Mutta kun aika on:

lähteä omaa tietään

taakseen katsomatta

pystypäin

mielessä rauha.

***

(en osaa -tietenkään- riviväliä vaihtaa. Näillä mennään)

Kun monet menneet

laupiaat samarialaiset

simonkyreneläiset

viimeisetkin joita odotit -

älä luovuta

älä toivoa menetä

vaikka vain ohikulkijoita

hylkääjiä

Vielä on tulossa yksi,

hiljainen ja nöyrä.

Ei kulje ohi

tienoheen unohdetun

jolla ei ketään

Ei vain kuormaasi

ristiäsi sairauttasi

sinut itsesi kaikkinesi

kantaa perille.

Eikä syytä.

Ei käske. Ei kysy.

Ehjäksi rakastaa.

***

Tuhat kertaa helpompaa

olisi ollut

paeta luostariin

nypläämään pitsiä

ruokkimaan määkiviä lampaita

tekemään ristinmerkkiä

neitsytäidille

vaikenemaan oma tuskansa

kammion hiljaisuudessa

kuin  kulkea täällä

kaiken keskellä

vereslihalla

silmät auki

kun kärsimys kävelee vastaan

joka kulman takaa

sanoo käsipäivää

torin tungoksessa

kun tuska huutaa

vastaantulevan katseessa

kovempaa kuin minkään messun

Ave Maria

kuuluvammin

kuin minkään katedraalin

Kyrie eleison

***

Sana se vain on

turhaa helinää

toivo

ellei se ole syntynyt

epätoivon yössä

ellei se ole noussut

pimeiltä rannoilta

poluttomilta

sillattomista kuiluista.

Haudan partaalla

se puhkeaa kukkaan

Eikä se kuihdu

***

"Mikä tulta kestää

on tulella puhdistettava."

Vain kokeilemalla tietää

kestääkö tulta.

Vain kokeilemalla tietää

puhdistaako tuli

vai polttaako poroksi.

Ja tulen läpi

on mentävä yksin.

Täältä uudesta kauniista kodista toivottelen vielä aurinkoiseksi & lämpiväksi muuttuvaa Juhannusta! Ei, en ole lopettanut lukemista, tahti vain on tippunut sadasta kymppiin :) Maaria Leinosen iki-ihanista runoista pyrin pian naputtelemaan tänne blogiin näytteitä ja Kakkukaupan kanssa etenen etanan varmuudella... Kesäillat vaiko muuttoväsymys syynä siihen, että enemmin tulee katseltua iltaisin aivojen-nollaus-leffoja kuin luettua kirjoja?

Niin tai näin - kaunista keskikesää blogiystäville!!

Jälleen Mma Ramotswella riittää töitä: palmikointisalonkien varakas omistajatar on pyytänyt häntä selvittämään lukuisien kosijoittensa motiiveja. Tehtävä on hankala, mutta Mma Ramotswe on tunnettu erehtymättömästä naisenvaistostaan. Eri asia on, noudattaako asiakas viisaita neuvoja vai kuunteleeko hän kurittoman sydämensä ääntä.

Mma Ramotswen omat hääsuunnitelmat sen sijaan eivät tunnu vieläkään etenevän...

"McCall on luonut hahmon, jonka seurassa pimeimpäänkin kaamokseen pilkahtaa valo."

-Keskisuomalainen

***

Ah, kuinka ihana kirja!! Ehdotonta kesälukemista nämä Mma Ramotswet. Sen näyttää huomanneen joku muukin, sillä kirjaston hyllystä koko sarja oli hävinnyt - ja sitä ei todellakaan talvisin tapahdu. Päädyin sitten tämän osan varaamaan, koska teki mieli jotain kevyttä ja ihana. Sarjan aiemmat osat luin melko putkeen ja kirjat alkoivat tulla jo *korvista ulos*. Pienen tauon jälkeen taas maistui!

Ihmettelen kyllä, mitä sarja tekee jännäripuolella. Siis, onhan näissä etsivätoimisto, jossa tutkitaan pieniä ja ihania asioita, tyyliin mikä mies sopisi parhaiten aviopuolisoksi, kuten tässä kirjassa. Varsinainen jännitys on kirjoista kyllä kaukana. Romaanit käsittelevät afrikkalaista arkea, sisältävät leppoisia mutta osuvia ajatelmia. Tunnelma Mma Ramotswen seurassa on letkeän rento; aina on aikaa istuskella maisemasta ja teestä nauttien. Kirjojen huumorista pieni näyte (olen jo sen verran vanha, että nauratti);

"Herra Komea", hän huudahti. "Tuo kirje on varmasti tarkoitettu minulle!"

Mma Makutsi tuhahti. "Et sinä ole korjaamon ainoa mies. Täällä on kaksi muutakin miestä. J.L.B. Matekoni ja ystäväsi, se jolla on öljyä tukassa. Ei sitä tiedä, kenelle se on tarkoitettu."

Apupoika tuijotti häntä ymmällään. "Mutta J.L.B. Matekoni on ainakin neljänkymmenen", hän sanoi. "Miten neljänkymmenen ikäistä miestä muka voi kutsua Herra Komeaksi?"

"Ei elämä lopu neljäkymmentävuotiaana", Mma Makutsi sanoi. "Neljäkymmentävuotiaat voivat olla oikein hyvännäköisiä".

"Ehkä muiden neljäkymmentävuotiaiden mielestä", apulainen sanoi. "Mutta suuri yleisö on toista mieltä."

Suositeltavaa kesälomalukemista!

Eletään vuotta 1972. Kuusitoistavuotias tyttö löytää isänsä kirjastosta lohikäärmeen kuvalla koristellun salaperäisen kirjan. Pian hän saa luettavakseen kirjeitä, joissa pahoitellaan lukijan kohtaloa: hän on astunut syvälle pimeyden ja pahuuden vaikutuspiiriin.

Historiantutkija on Elizabeth Kostovan loistavasti menestynyt esikoisteos, joka herättää myyttisen tarinan eloon jännittävällä ja kirjallisesti ansiokkaalla tavalla. Kostova onnistuu tekemään Draculasta oman aikamme tulkinnan, joka tuo romaaniin vahvasti todellisen tunnelman.

***

Muuttotohinoiden keskellä sain tällaisen tiiliskiven luetuksi. Ilmeisesti kirjaa markkinoitiin näyttävästi sen ilmestysvuonna 2006. Jonkin verran hyvää palautetta olen teoksesta minäkin lukenut. Ja jälleen divarireissulta mahtipontisenoloisen kirjan bongasin. Välillä tuo paikallinen divari yllättää tarjonnallaan.

Mutta itse kirjasta... En oikein tiedä herättikö tämä minkäänlaisia ajatuksia. Siis periaatteessa tarina toimi paremmin kuin hyvin; aikajanalla seilattiin edestakaisin ja jokaisella uudella henkilöhahmolla oli kerrottavanaan oma tarina, jonka avulla juoni pääsi eteenpäin. Pääasiassa tässä mentiin kirjastosta toiseen ja selattiin 1400-luvun kirjallisuutta. Tylsäksi kirja ei silti missään vaiheessa äitynyt, vaikka sivuja oli paljon ja fontti pientä.

Aivan toisellainen vampyyritarina tämä kuin teineille suunnattu rakkaus-saaga Twilight. Siinähän vampyyripäähenkilöt ovat kilttejä ja suloisia, tässä kirjassa kaikkea muuta. Kuitenkaan Historiantekijässä ei mässäillä ällötyksillä vaan pysytään siististi asialinjoilla. Mystisen ja wanhahtavan jännityksen ystäville teos, joka varmasti säilyttää mielenkiinnon loppuun saakka. Itse koin kaiken muuttoahdistuksen keskellä kirjan paikoin turhankin painostavaksi. Seuraavaksi tekee mieli lukea jotain kesäisen kevyttä.

En enää ikinä leiki fonttikoon kanssa, näemmä vuodatus sekosi siitä täysin... No, koettakaa sekoilujani kestää =)